Teini-ikäiset ja hengellinen kasvatus

Meillä on kolme 12-16 -vuotiasta tytärtä. Teini-ikäisten kristillinen kasvatus askarruttaa. Miten kasvattaa lapsia kristillisesti, mutta myös niin, että heistä ei tule ikätovereiden keskuudessa mitään kummajaisia? Kysymys on erityisen haastava silloin, kun lapset ovat yläkouluikäisiä. Tuolloinhan sosiaalinen paine olla samankaltainen kuin muut on suurimmillaan. Ristiriita oman arvomaailman ja esimerkiksi luokkatovereiden mieltymysten välillä voi joskus olla suurikin. Joskus kristillisiä arvoja kunnioittavat valinnat vähentävät yhteistä kosketuspintaa ja kokemusmaailmaa toisten nuorten kanssa. Esimerkiksi itse keskeytimme erään nuorten lehden tilauksen, koska emme allekirjoittaneet sen tarjoamaa näkemystä kuluttamisesta ja nuorten seksuaalisuudesta. Kuitenkin tiedämme, että luokan tytöillä on ollut tapana porukalla puhua lehdestä sen ilmestyttyä. Nyt nuoremme jää väistämättä tuon keskustelun ulkopuolelle. Toinen vaihtoehto olisi jatkaa tilausta ja keskustella sisällöistä nuoren kanssa. Mikä olisi viisas tapa toimia?

 

Yläkouluikäinen elää monenlaisen epävarmuuden vaihetta. Vaikka lapsella olisi ollut vahva omakohtainen usko alakouluiässä, monesti yläkoulussa hän haluaa piilottaa uskonsa. Taustalla on mainitsemasi samanlaisuuden kaipuu. Se on itse asiassa tarve tulla hyväksytyksi.

Mitä vahvempi itsetunto nuorella on, sitä selkeämmin hän uskaltaa olla myös oman tien kulkija ja erilainen. Tosiasiassa melkein jokaisella on murrosiässä iso itsetunnon notkahdus. Silloin ei ole viisasta asettaa odotuksia uskon näyttämiseen.

Joillekin nuorille on erityisen tärkeää näyttää samanlaiselta kuin muut ikäisenä. Tällä alueella tarvitaan vanhempien suvaitsevaisuutta. Ulkonäkö on pieni asia sisäisen tilan rinnalla.

Seurakunnassa käymisen edellytys on, että siellä käy myös tuttuja kavereita ja että siellä on mielekästä tekemistä. Ystävyyksien vaaliminen uskovien lasten kesken on valmistelua sille, että murrosiässäkin löytyy samalla tavalla uskovia kavereita. Heidän kanssaan on helpompi mennä nuorten tapahtumiin, leireille tai nuorteniltoihin.

Tilaamanne lehden suhteen kumpikin sekä tilauksen lopettaminen tai yhdessä lukeminen ja juttelu kertovat nuorelle, että ei ole yhdentekevää millaisia lehtiä lukee ja millaista maailmankatsomusta ja arvoja mediasta ammentaa. Hankalissa tilanteissa ei ole vain yhtä oikeaa ratkaisua, samaan tavoitteeseen voi päästä monella tavalla.

Nuori haastaa vanhempien uskon aitouden. Siinä haastetta meille nuorten kanssa eläville vanhemmille.