Yksinäisyys koskettaa kaikenikäisiä lapsia ja nuoria. Yksinäisyys voi alkaa jo päiväkodissa, jossa se ilmenee usein leikkien ulkopuolelle jättämisenä. Alakoulussa yksinäistä ei kutsuta syntymäpäiväjuhliin, eikä huolita pariksi ryhmätöihin. Välitunnilla yksinjääminen korostuu, kun kaikki muut näyttävät kuuluvan johonkin porukkaan. Nuorelle, jonka kehitysvaiheeseen kuuluu vähittäinen irtautuminen vanhempien vaikutuspiiristä, voivat viikonloput ja kesälomat yksin ilman kaveria olla yhtä painajaista.
Mannerheimin Lastensuojeluliiton tutkimuksen mukaan lapset salaavat usein yksinäisyytensä vanhemmiltaan. Vanhemman uteluihin: ”oletko yksinäinen, kun olet aina illat kotona”, nuori saattaa vastata viihtyvänsä hyvin yksikseen. Yksinäisyyteen liittyy vahva kokemus kelpaamattomuudesta ja siksi sen tunnustaminen tuntuu tuskalliselta. Sanomattakin on selvää, että yksinäisyys murentaa lapsen tai nuoren kehittyvää itsetuntoa ja omanarvontuntoa.