Pääkirjoitus

<!--StartFragment-->

Elämä on ainutkertainen. Elät vain kerran. Tartu hetkeen.

Hiljattain luin tohtori Anthony Campolon sosiologisesta tutkimuksesta, jossa viidellekymmenelle yli 95-vuotiaalle esitettiin sama kysymys: ”Jos voisitte elää elämänne uudelleen, mitä tekisitte toisin?” Kysymystä ei rajattu tarkemmin. Kolme vastausta korostuivat tutkimuksen tuloksissa: Jos voisin elää elämäni uudelleen, harkitsisin enemmän, uskaltaisin enemmän ja tekisin enemmän sellaisia asioita, jotka jäisivät elämään minun jälkeeni.

Viisas harkitsee, laskee ensin kustannukset ja päättää vasta sitten, tyhmä taas ajautuu tilanteesta toiseen. Valinnoilla on iso merkitys. Yksi väärä valinta johtaa helposti toiseen ja päinvastoin. Toisaalta Jumalan avulla väärien valintojen seuraukset voivat kääntyä parhain päin – onneksi näin.

Onnelliseen ja täyteen elämään kuuluu uskaltaminen. Joskus on tartuttava mahdollisuuteen tässä ja nyt. Voi olla, että huomenna juna on jo mennyt ohi ja silloin on myöhäistä. ”Tie, jonka nimi on Huomenna, johtaa kaupunkiin, jonka nimi on Ei koskaan”, sanotaan eräässä aforismissa.

Länsimäinen kulttuuri on hyvin aikatietoista. Aika on usein kortilla. Täytyy mennä. Kiirettä pitää. Ei ole aikaa. Kalenterit täyttyvät ja elämä on ohjelmoitua. Monen päivä on rytmitetty lähes minuuttiaikataululla, varsinkin ruuhkavuosia elävien pienten lasten vanhempien. Reserviaikaa on vähän, saati joutavaa luppoaikaa.

Nykyään ihmiset vierailevat toistensa luona harvemmin kuin ennen. Ei ole aikaa ja jos onkin, vieraiden kutsuminen edellyttää kodin puunaamista ja laittamista. Ja se vie voimavaroja. Näin ei tarvitsisi olla. Nykyään ihmisillä on enemmän elämää helpottavia vempaimia kuin koskaan ja näyttäisi siltä, että ihmiset ovat entistä kiireisempiä. Logiikka on yksinkertainen: erilaiset helpotusta tuovat apuvälineet mahdollistavat sen, että samassa ajassa ehtii enemmän.

Daavidin virsi. Kiitä Herraa, minun sieluni, ja kaikki, mitä minussa on, hänen pyhää nimeänsä. Kiitä Herraa, minun sieluni, äläkä unhota, mitä hyvää hän on sinulle tehnyt, hän, joka antaa kaikki sinun syntisi anteeksi ja parantaa kaikki sinun sairautesi, joka lunastaa sinun henkesi tuonelasta ja kruunaa sinut armolla ja laupeudella, joka sinun halajamisesi tyydyttää hyvyydellään, niin että sinun nuoruutesi uudistuu kuin kotkan. (Ps. 103:1-5)

Kiitos on kiitollisuutta osoittava sana, joka lausutaan silloin, kun joku on tehnyt sinulle jotain hyvää, hyödyllistä tai arvokasta. Kiitos kuuluu hyviin tapoihin. Kiittäminen on tapakulttuurimme tukipilari. Se on osoitus hyvästä tahdosta ja arvostuksesta toisia kohtaan.

Kun joku avaa sinulle oven, sinä kiität. Kun kaupan kassa antaa vaihtorahaa, sinä kiität. Kun joku on tehnyt sinulle palveluksen, sinä kiität. Kun tarjoilija kysyy sinulta: teetä vai kahvia, sinä vastaat kahvia, kiitos. Kun saat kutsun juhliin, hyvin tapoihin kuuluu kiittää kutsusta. Kiitos on paikallaan myös juhlien jälkeen: kiitos mukavista juhlista.

<!--StartFragment-->

Verkon suosituin sosiaalinen media, facebook, kasvaa vauhdilla. Vuonna 2004 perustetulla yhteisöpalvelulla on jo 400 miljoonaa käyttäjää. Jos se olisi valtio, niin se olisi Intian jälkeen maailman kolmanneksi väkirikkain.

Naamakirja puhuttaa. Se jakaa mielipiteitä. Jotkut vastustavat jyrkästi tällaista virtuaalimaailman epätodellista yhteydenpitomuotoa, eivätkä aio liittyä siihen – eivät nyt eikä tulevaisuudessa. Kuitenkin joka päivä moni ihminen luo facebookiin profiilinsa. Monet heistä ovat hyvässä keski-iässä. Uusien juttujen uteliaat kokeilijat ovat jo aikaa sitten siirtyneet muihin yhteydenpito muotoihin – vai ovatko?

Eräässä tutkimuksessa todettiin, että useinkaan nuoret eivät halua omia vanhempiaan facebook-kavereikseen. Tämä tulos ei varsinaisesti yllätä. Varsin luonnollista lienee, että varsinkin teini-ikäiset nuoret muodostavat oman ikäisistä koostuvia sosiaalisia verkostoja.

<!--StartFragment-->

Kukapa ongelmia haluaisi? En pidä ongelmista, mutta minkäs teet, kun niitä kuitenkin tulee. Ja kun ne kerran elämään kuuluvat, miksi en saman tien muuttaisi asennettani ja näkisi niitä mahdollisuuksina uuden oppimiseen? Ongelmilla on opetuksellinen tehtävä.

Kerron esimerkin. Tässä taannoin olin autolla liikenteessä, kun yhtäkkiä auton kojelaudassa syttyi öljykannun näköinen hälytysvalo. Toivoin, että valo olisi sammunut itsestään, mutta niin ei käynyt. Ei auttanut muu, kuin kaivaa hansikaslokerosta huoltokirja ja etsiä, mitä valo tarkoitti. Ikäviä uutisia: hakeudu huoltoon välittömästi. Ääh, ilmeisesti öljyt pitäisi vaihtaa, mutta missä ja miten. Tavallisesti mies hoitaa nämä autoasiat, mutta nyt hän oli muutaman päivän työmatkalla ja ongelma poltteli omissa käsissä.

Pistäydyin ilman ajanvarausta yhdessä autokorjaamossa. ”Onnistuuko teillä öljynvaihto?” ”Kyllä onnistuu, kahden viikon kuluttua.” ”Jaa, no se on liian myöhään. Kiitos vaan ja näkemiin.”

Ajan autolla, ja samalla pelko ja huoli jäytää: toivottavasti moottori ei leikkaa kiinni.